Some-kilpailuja ja kuvaamista Matkamessuilla

Matkailufriikkinä kävin tänäkin vuonna Matkamessuilla fiilistelemässä tulevia matkojani ja ideoimassa uusia. Yksi messujen suola on tietenkin osallistua kaikkiin mahdollisiin kilpailuihin mitä messuilta löytyy, sillä onhan niistä joskus tullut voitettuakin.

Kun aiempina vuosina olen keskittynyt pääasiassa kilpailulappujen täyttämiseen ja matkatunnelmointiin, pääsi tänä vuonna sisäinen somettajani valloilleen, kun messupisteillä oli kannusteita osallistua erilaisiin kilpailuihin kuvaamalla ja jakamalla kuviani niin Instagramiin, Twitteriin kuin Facebook-sivuille.

Tässä lyhyt yhteenveto messuilla huomaamistani erilaisista some-kilpailuista satunnaisessa järjestyksessä sekä niiden ohjeistamisesta osallistujille.

Kuvakollaasi kilpailuohjeineen ja kilpailukuvineen näiden kisojen osalta löytyy Viestintä-Pirittan Facebook-sivulta.

Tämän bloggauksen lopusta löydät lisäksi yhteenvedon, mitä kannattaa ottaa huomioon ihmisiä kuvaamaan ja jakamaan aktivoivissa some-kilpailuissa.

1. Turkin osasto

”Instagrammaa itsesi Turkkiin!”

Idea ja kilpailuohjeet ständillä:

1. Ota selfie tai joku muu kiinnostava kuva Turkin ständillä.

2. Käytä hashtagia #homeof ja sen jälkeen sanaa, joka kuvastaa mielestäsi Turkkia, esimerkiksi #sun.

3. Muista myös #turkki

Arvontaohjeet:

Suomen suosituimmat matkinstagrammaajat Samuel Taipale @eljackson ja Daniel Taipale @dansmoe valitsevat inspiroivimman messukuvan, jonka ottaja voittaa liput kahdelle Istanbuliin. Voittaja julkistetaan Instagramissa 19.1.2015.

Kannuste:

Inspiroidu Instagramissa @Turkki_fi

Erityismaininta:

@Turkki_fi tykkäsi Instagram-kuvastani vain pari minuuttia sen jälkeen, kun olin sen ladannut tililleni.

2. Toila Spa Hotellin osasto

Idea ja kilpailuohjeet ständillä: 

Ota itsestäsi kuva ja lataa FB-sivullemme (Toila Spa Hotell). 20.1.15 arvotaan kaikkien osallistujien kesken majoituspaketti kahdelle.

Hotellin pisteellä oli pahviständi, jossa poseeraavat mies ja nainen. Oma naama vain kasvojen kohdalla olevaan aukkoon ja avot.

3. Apollomatkojen osasto

Idea ja kilpailuohjeet ständillä:

Osallistu kilpailuun ja voita 600 € matkalahjakortti. Ota itsestäsi kuva, jaa se osoitteessa facebook.com/apollomatkat ja olet mukana kisassa!

Apollon pisteellä oli pahviständi, missä pääsi asettamaan kasvonsa kreikkalaishahmon ja lapsen kasvojen tilalle. Naps ja kuva Facebookiin!

4. Sultanin osasto

Idea ja kilpailuohjeet ständillä:

Jaa #sultanadventures -kuva Twitterissä tai Instagramissa ja voita oma seikkailupakettisi.

Sultanin pisteellä oli Apollomatkojen ja Toila Spa Hotellin kaltainen pahviständi, missä omat kasvot asetettiin stuertin ja lentoemännän kasvojen paikalle.

Arvontaohjeet:

Voittajiin otetaan yhteyttä yksityisviestillä. Arvottavat tuotepaketit koostuvat Sultan-tuotteista ja ovat arvoltaan n. 50 €.

5. Rovaniemen osasto

”Ota #selfmie!”

Idea ja kilpailuohjeet ständillä:

Näkyvä Instagram-logo punaisessa pylväässä ja @visitrovaniemi #visitrovaniemi.

Voita kesäpaketti Rovaniemellä!

Pylvään juurella oli boksi, mistä sai valita itselleen kuvarekvisiitaksi sarvet, tonttuhatun, somepeukun tai kuvakehykset.

Erityismaininta:

@visitrovaniemi tykkäsi Instagram-kuvastani 10 minuutin sisällä siitä, kun olin sen ladannut Instagramiin.

6. Veikkauksen osasto

Veikkauksen osastolla repesi juuri ennen kotiinlähtöämme riemu, kun pääsimme pukeutumaan lottopalloiksi. Ständillä tähän liittyen ei ollut kilpailua, mutta hashtagit olivat näkyvällä paikalla ständin seinällä. Ja kukapa nyt ei lottopalloksi haluaisi pukeutua ja jakaa sitä sitten eteenpäin someen? No minä ainakin!

Erityismaininta:

@Veikkaus_fi uudelleentwiittasi jakamani lottopalloposeeraukseni tunnin sisään twiitin tekemisestä.

Totesimme ystäväni kanssa messuja kiertäessämme, että nämä olivat ensimmäiset messut, missä näin selvästi näkyi tämäntyyppinen osallistava kilpailutapa. Nähtäväksi jää, mitä ensi vuonna tapahtuu: nyt jaksoimme hauskuuttaa itseämme hassuilla poseerauksilla ja postata kuvia Instagramiin, Facebookiin ja Twitteriin ohjeiden perusteella. Jos sama pitäisi kuitenkin tehdä joka ständillä, jossain vaiheessa voisi kyllästyä. Vähintäänkin kilpailut kannattaa suunnitella hyvin etukäteen ja sitä varten kirjoitin lyhyen vinkkilistan aihepiiriin liittyen.

Vinkkilistaa some-kilpailuihin tapahtumissa:

1. Mieti, mitä hyötyä teille kilpailusta tulee olemaan, mikä on sen tarkoitus? Miten luotte suhteen osallistuneisiin ja miten saatte heidät esimerkiksi tykkääjäksenne tai seuraajaksenne?

2. Miten tulette näkymään ihmisten jakamissa kuvissa? Onko ohje ottaa kuva siten, että siinä näkyy nimenne tai logonne? Tai onko kilpailussa käytettävä hashtag riittävän selkeä ja tuo esiin toimintaanne? Tai pyydättekö mainitsemaan Twitter- ja/tai Instagram-nimimerkkinne postauksessanne?

3. Mikä on kilpailun juju? Innostuvatko ihmiset ottamaan kuvia ja jakamaan niitä someen ohjeidenne perusteella? Osallistumisen kannuste (useimmiten mahdollisuus voittaa, mutta myös hauska ja erikoinen juttu, kuten Veikkauksen lottopalloksi pukeutuminen) aktivoi ihmiset toimimaan.

4. Kilpailuohjeet selkeiksi: mitä pitää tehdä, että voi osallistua? Esimerkiksi: ”Ota kuva ständillämme ja jaa se Instagramiin tai Twitteriin käyttämällä hashtagia #viestintäpiritta”.

5. Arvonnan kuvailu: millä perusteella voittaja valitaan/kuka sen tekee/koska arvonta suoritetaan/miten voittajalle kerrotaan? Mallia voi ottaa yllä olevista vaikkapa Turkilta ja Sultanilta.

6. Valitse toimivin kanava:
Facebookissa kannattaa ohjeistaa jakamaan kuvat organisaation Facebook-sivulle osoitteen kera (esimerkiksi www.facebook.com/viestintapiritta). Omiin profiileihin jaettuja kuvia kun useimmiten ei pääse selaamaan yksityisyysasetusten vuoksi.
Twitterissä ja Instagramissa on tärkeää tuoda esiin kilpailun #hashtag, jonka perusteella pystytte selaamaan osallistujien kuvia, sama pätee toki myös Facebookiin jaettuihin julkisiin kuviin. On hyvä myös tuoda esiin omien tilienne nimimerkki, jotta osallistujat voivat käyttää myös sitä postauksissaan. Tästäkin syystä on hyödyllistä käyttää samaa nimimerkkiä (esim. @visitrovaniemi) eri kanavillanne.

7. Tee suunnitelma, miten ja kuinka nopeasti reagoitte ihmisten tekemiin kuvajakoihin valitsemallanne kanavalla. Tämä tehtävä voi olla hyvä vastuuttaa parille henkilölle ja jakaa vuorovaikutusta varten ihan työvuorot tapahtuman ajaksi. Ne organisaatiot, jotka osoittavat kiinnostuksensa kilpailuun osallistuneita ja kuvia ohjeidenne mukaan jakaneita ihmisiä kohtaan somessa, ovat vahvoilla. Omalla kohdallani esimerkiksi Turkki ja Rovaniemi saivat minusta heti Instagram-seuraajan, kun nämä tykkäsivät jakamastani kuvasta. Suhde minuun on näin luotu ja tästä eteenpäin tulen silloin tällöin näkemään Instagram-uutisvirrassani näiden tahojen tekemiä postauksia.

8. Viimeisenä, mutta ei vähäisimpänä: miten kilpailuun voi osallistua, kun ei ole älypuhelinta, Facebook-, Instagram- tai Twitter-tiliä?

Näihin tunnelmiin päätän tämän Matkamessu-viikonlopun ja jään jännittämään, josko onnetar suosisi minua tänä vuonna some-kilpailuiden myötä!

Kommentit

Kirjoita kommentti

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Some-kilpailuja ja kuvaamista Matkamessuilla